MELAMAJAVAT RY

KATANPÄÄN RETKI 27.-28.7.2024 MELAMAJAVIEN JÄSENILLE

Julkaistu 27.7.2024
 

Kokoontuminen lauantaina 27.7 klo 9.00 Neste Porinportin pihassa Alaruukintie 1, josta lähdetään kohti Kustavia.

Vesille lähdetään Lootholman vierassatamasta Kuninkaantie 193, Kustavi. Lootholmassa parkkimaksu 7,- / auto. Melotaan Ströömiä pitkin pohjoiseen. Nautionaukon kohdalla mennään Lypertön länsipuolelta Katanpään sisäsatamaan. Melontamatkaa tulee n. 20 km. Katanpäässä on vähän huonot telttamajoituspaikat, riippumatto voisI olla hyvä jos mahdollista. Paikalla kahvio, myös lohikeittoa tarjolla. Ilmoittamisen yhteydessä kerro, jos halukkuutta saunaan, niin varaan etukäteen. Paikalla on myös nuotiopaikka. Maissa tukevat kengät. Sunnuntaina melotaan n. 25- 30 km, rantaan tullaan iltapäivällä.

Alueen kartta: Liikennevirasto Merikarttasarja D Turunmaan saaristo sivut 723 ja 724.

Osallistujilla tulee olla EPP1 (peruskurssi) tai vastaavat melontataidot.

Mukaan pitää ottaa kelin mukainen melontavarustus, kuivat vaihtovaatteet vesitiiviisti pakattuna ja eväät. Retkeläiset hoitavat oman majoittumisen ja ruokahuollon. Tarvittaessa kalustomaksun maksaneet voivat varata kajakin Kappelista tai hakea kajakin vajalta. Sopikaa kimppakyytejä ja kajakeiden kuljetuksia eri foorumeilla. Vajalla on traileri, muutamat foamit ja liinoja, joita voit lainata kajakin kuljetukseen. Melontaan vaikuttavista sairauksista pitää mainita ilmoittautuessa.

Tapahtuman vetäjänä toimii Harri Hiljanen. Lisätietoa Harrilta 0503561198.

Ilmoittautuessa pitää mainita nimi ja puhelinnumero.

Ilmoittaumiset 24.7. mennessä peltieristys@gmail.com

 
Päivitetty 11.7.2024

OSALLISTU JA VAIKUTA

Toimintamme pyörii pääasiassa vapaaehtoistyöllä, rakkaudesta lajiin! Tule mukaan jäsentoimintaan ja vaikuta seuran kehitykseen. Voit myös jättää meille palautetta ja kehitysideoita. Siirry palautelomakkeelle »


YHTEYSTIEDOT

Hevosluodon melontavaja
Hevosluodontie, 28100 Pori (tien päässä)
Puh. 050 5208 033 vajan ollessa auki

Siirry yhteydenottolomakkeelle »


AUKIOLOAJAT

Vaja on avoinna vuokraajille kesäkuusta elokuuhun. Jäsenenä voit lunastaa avaimen ja hyödyntää vajaa ympäri vuoden.

Aukioloajat yhteystiedot-sivulla »


FACEBOOK

Jäsenillä on Facebookissa oma ryhmä, jossa voit etsiä seuraa melontaretkille sekä suunnitella retkiä ja tapahtumia.

Mennäänkö melomaan -ryhmä »